tiistai 7. lokakuuta 2008

Avoimet ovet

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat katsomaan minun nukkekotiani. Tämä on valmistunut aikana, jolloin en vielä blogia pitänyt. Olen jonkin verran julkaissut myös vanhempia töitäni ja tätä työtä on ilo esitellä. Olen tähän erittäin tyytyväinen.
Tämä nukkekoti on ollut kahdesti näyttelyssä. Heti valmistuttuaan tämä oli Tampereella suuressa nukkekotinäyttelyssä. Toisen kerran vajaan kaksi vuotta sitten pidin omien töideni näyttelyn paikallisessa kirjastossa, jossa pieni taloni oli mukana.
Nukkekoti on rakennettu vanhaan vaatekaappiimme, tosin tähän on tehty paljon muutoksia. Miäs on ollut suurena apuna rakenteissa ja sähkötöissä.
Joka huoneessa on kattovalaistus, muutamista löytyy pöytävalaisimia. Paljon olen näpertänyt itse, mutta huonekalut ovat ostettu.

Klikkaile kuvia, saat sen suurenemaan. Otin muutamista huoneista yksityiskohtia linssiin eteen.

Huoneita talosta löytyy 9. Kaikkiin huoneisiin on saatu kodikas tunnelma.

Joulun alla teemme tyttären kanssa jouluisen asetelman saliin. Sinne kokoontuvat kaikki, paitsi puutarhassa oleva neito. Sitä en huomannutkaan kuvata. Mutta hän istuu lintuhäkissä, josta olen tehnyt puutarhan talon seinustalle.

Ruokahuoneessa miehet ovat pelanneet shakkia viime joulusta saakka. Koira ilmestyi perheeseen, sille löytyi luu miähen lapsuuden tavaroista ja pentu oli niin söpö, ettei sitä voinut jättää kaupan hyllylle.
Nukeista lähes kaikki ovat minun tekemiäni. Myös asut olen ommellun, neulonut tai virkannut.
Nukkekodista löytyy se kaikki kädentaito mitä osaan. Lasitöiset lamput ja hiekkapuhalletut ikkunat, sekä suihkukaappi. Helmitöisiä valaisimia, lintu ja koristuksia. Posliininmaalustakin jonkin verran.
Mattoja olen virkannut ja neulonut.
Silkkikirjontaa ja paljon askartelua. Sekä suunnittelua. Muuntelua ja taitoa nähdä jokin tavara ja materiaali juuri tässä kohteessa.
Kahvipöytänä on appivanhempieni hopeiset kynttiläjalat.
Näin syksyllä, iltojen pimetessä syttyy nukkekotiin valaistus ajastimella. Ledivalojen loisteessa talo elää omaa elämäänsä.
Keittiössä mamselli häärää omassa valtakunnassaan.
Tämä on tehokeittiö, pienessä tilassa kaikki tarvittava.
En tiedä, minkä oven näistä kaapeista sulkisin, kun kaikissa on jotain kivaa katseltavaa.
Luonani on käynyt asiasta kiinostuneita tuttuja ja tuntemattomia, blogituttuja ja kaikille olen oven avannut ja esitellyt pienen taloni.

14 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Minä olen nähnyt kuvia ennenkin nukketalostasi (Novita-klubin aikoihin) ja juuri siitä saanut pienenpienen kipinän. En vain ole saanut aikaiseksi hommata nukketaloa! Tuo sinun on aivan ihana!!! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Tesa näistä kuvista! Ihania yksityiskohtia löytyy vaikka kuinka paljon ja niitä osaamiaan kädentaitoja on mukava kokeilla minikoossa, kuten kokeilla uusiakin tekniikoita.

Maj kirjoitti...

Wau. Onpas upea. Olen aivan mykistynyt.

Sirutuuli kirjoitti...

Ihana. Ja kaikkea kivaa pientä tavaraa pullollaan. Ihailen kovasti nukkekoteja ja osaajia :)

Anonyymi kirjoitti...

Olipas siinä kaunista katsottavaa ;)

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille.
Kiva katsella niitä aiemmin otettuja kuvia ja vertailla tämän päivän kuviin. Nukkekoti on täyttynyt vuosien varrella.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos esittelystä, aivan mielettömän ihana.

Anonyymi kirjoitti...

Vitsit, kun ihana.Kyllä tuossa on näpertämistä ollut kerrakseen. Meillä olisi ensi kesänä tarkoitus tehdä barbitalo, kun vanha meni maalla pilalle kosteuden takia...

Matleena kirjoitti...

Voi TeSa, sinä olet uskomaton nainen! Tuollaisenkin ihanuuden olet tehnyt! Kaikkea pienta ja suloista 9 huonetta täynnä. Isoäidinnneliöistä virkattu peittokin.

Vieläköhän sinä yllätät meidät vielä jollakin muullakin!

Anonyymi kirjoitti...

Mikä IHANUUS!!! Tämä oli hieno aloitus päivälle, kun näki nukkekotisi.
Lähden kohta keramiikkakurssille, jossa aion kokeilla muotin tekemistä - nukkiskokoa. Tuosta sinun talostasi näkee, että kaikkea saa ollakin paljon. Se mitä tuosta talosta ei löydy, ei tarvitakaan.

TeSa kirjoitti...

Hih, hihittelee. Oon hiukan jopa ylpeä tuosta.
Ootahan Matleena, kun kaikki salani "kaapeistani" paljastan.
Tässä pikkutalossa on kyllä melkein kaikkea, mutta lattiaharjaa ei ole kukaan väsännyt.

Tein keramiikkakurssilla uuteen nukkikseen puuhellan. Saa nähdä millainen on valmiina. Jäljestä pitäisi tulla hyvin kuluneen ja vanhan oloinen hella.

Matleena kirjoitti...

Tuskin maltan odottaa uusia paljastuksiasi, ihan kihisen jännityksestä! ;D

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh, tästähän tulee jännittävä talvi, kun paljastelet kaappiesi kätköjä :) Kohta on koko talosi turistinähtävyys, kaikkine hienouksineen. :) Tuohon nukkekotiharrastukseen ei parane minun ollekaan tutustua, se on menoa se sitten...

tinttarus kirjoitti...

Siis nyt tulin NIIN kateelliseksi! AIVAN IIIIIIIIHANA tuo sinun nukkekoti!!!!!!!!!!!!!!!!

OIH!!!!