perjantai 7. marraskuuta 2008

Nyt on juhlat juhlittu

Voimala / Helsinki 6. 11. 2008. Novita 80 -vuotta.
Juhlat juhlittiin mukavassa seurassa, olo ei tuntunut vieraalta, vaikka tuttuja oli vain vähän. Lämminhenkisessä perheyritysjuhlassa oli paljon kauniita sanoja, muisteloita vuosien varrelta.
Illan juonsi Susanne Ranta-Kiiski varmoin ottein.
Näimme illan aikana tanssipainotteisen muotinäytöksen, Novitan langoin, 20 -luvulta tähän päivään.
Sadonkorjuubuffet oli herkullinen. Kyllä vain, santsasimme.
Pöytäseurueessamme oli 7 innokasta neulomolaista, osaan naisista olen päässyt tutustumaan aiemmin, loput tulivat tutuiksi illan aikana.
Novitan Irene, ei Irene Usvasalo vaan Irene Parppei piti neulomolaisille illan aikana seuraa. Tässä Novitan Pekka kertoo langan värjäämisestä ja käsittelystä.

Matkassa mukana oli miäheni, joka oli autokuskina. Sekä nuorimmainen lapsemme. Miäsväki siirtyi Hartwall- areenalle katselmaan Karjala -turnausta, kun naisissa menimme juhlimaan langantekijää.
Ilta venyi toisen vuorokauden puolelle, kotona olimme vasta 01.30. Aamulla oli hiukan kankea olo lähteä kuudelta liikenteeseen ja töihin. Eikä se kouluunlähtökään ihan herkkua ollut pojalle, mutta hyvin olenme kaikki selvinneet vähin unin.
Mukavaa viikonloppua kaikille.

8 kommenttia:

Tupuna kirjoitti...

Mukavaa,että oli kivat juhlat :)

Anonyymi kirjoitti...

Kivat juhlat varmasti. Hienot puitteet, namin kuuloinen menuu, varmasti hauskaa on ollut tavata kanssaharrastajia myös. Hyvää isänpäiväviikonloppua!

seijap kirjoitti...

Kiva raportti. Hyvä että juhla oli mieluinen.
Oikein hyvää viikonloppua teidän joukoille.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa että poika meni kouluun, vaikka yritinkin propagoida lintsaamisen puolesta? :D Viikonloppuja vaan sinnekin.

Matleena kirjoitti...

Kiitos kun jaoit juhlan meidänkin kanssa!

TeSa kirjoitti...

Taas alkaa jaksamaan, kun on nukkunut kunnolliset yöunet.
Juhlista jäi kivoja muistoja ja kuvia.
Mummu, sinäkö poikaa propagoitkin, kun ei millään meinannut hiljentyä?
Hyvin tuo vielä eilen illankin jaksoi valvoa myöhään.

Anonyymi kirjoitti...

Herkullinen juhlamenyy ja oisin itekin santsannu, ihan vamasti :)

TeSa kirjoitti...

Ruoka oli todella hyvää, njam!