perjantai 3. heinäkuuta 2009

Höyläpenkki

Kesällä ulkoilutetaan sisäkukatkin. Kaktukseni tarvivat kivan pöydän ruukkunsa alle ja piankos meidän terassin katoksen alle oli kannettu vanha höyläpenkki.
Tämäkin on menossa jossain vaiheessa tuonne. Mutta hetken aikaa nojailkoon pirtin seinää vasten.
Tai eipä tuo mitään nojaile, hyvin ryhdikkäästi se seisoo omilla jaloillaan.
Ajattelin kaktusruukun alle ensin jotain vanhaa pitkää pirtinpenkkiä, mutta sellaista ei nyt mistään valmiina löytynyt. Miäs lupautui sellaisen nikkaroimaan, nopeammin sain kuitenkin tästä tarvitsemani alustan.
Tässähän on laskutilaa paljon, sitä pitää hyödyntää, joten tehtiin yksi kukkaistutus sinkkiämpäriin - humalaa ja valkoinen koristekaali. Loput ovat sitten aiemmin näytettyä.

Höyläpenkki on säilynyt hyvässä kunnossa ja täytyy nyt kyllä myöntää, että en muista tätä montaa kertaa nähneenikään. Traktorisuulin vintille ei koskaan ollut liiemmin asiaa ja vintin tavarat ovat jääneet hiukan vieraiksi. Siksi ne varmaan ovatkin säilyneet niin hyvin, poissa käsistäni =)

Vaikka ensialkuun ajattelin jättää terassin mahdollisimman tyhjäksi kaikenlaiselta tavaralta, jopa kukkasista, niin kyllä nyt alkaa jokainen tyhjä kohta olla täytettynä.
Sellainen minä olen. Tykkään kaikesta kauniista ja sitä pitää olla paljon!

Ja niitä kukkiakin on paljon, osa lattiaruukuissa, osa amppeleissa. Tämän keramiikka - amppelin tein viimetalvena keramiikkakurssilla.
Viikon työt on tehtynä, viikonloppu vapaata. Ilmat viilenivät sopivasti, jaksaa touhuta pihapuuhissa paremmin.
Nautitaan Suomen suvesta!

12 kommenttia:

outi kirjoitti...

Upea pöytä!

Possumamma kirjoitti...

Sopii kyllä tosi hyvin kukkapöydäksi tuo vanha höyläpenkki:) Jepjep, tavaraa pitää olla PALJON! :D En osaisi en sitten millään asustella modernissa, minimalistisesti sisustetussa talossa!

Mukavaa viikonloppua!

AnneKa kirjoitti...

Siinä on ehkä paljon tavaraa, mutta kaikki on sopusoinnussa keskenään. Ihan silmä lepää näissä sun kuvissa. Ihana vanhahtava tunnelma ja niin kauniita tavaroita. Ja amppeliruukku on todella kaunis.

seijap kirjoitti...

Voi tuota kauneutta. Meillä on samanlainen pöytä sisällä, siinä huoneessa jossa isäntä rakentaa kitaroitansa.

Hyvää viikonloppua. Mullakin työt kutsuvat maanantaina.

Nna kirjoitti...

Loistoidea! Minäkin voisin nuo omani rahaata ulos tuulettumaan. Ainakin muratti joutuu usein olemaan pimeässä, jotta makuri pysyy riittävän viileänä.

Kati kirjoitti...

Toi höyläpenkki on upea! Ja sopii hyvin kuistille. Sattuis jostain löytämään höyläpenkin jalat... tekis pöydän laittamalla päälle esim. lasikannen.

Heleena kirjoitti...

Oikea aarre sulla, ruuvipenkki,isot puiset ruuvit! Kukat on ihania! Mukavaa, että on tällainen paikka, jossa voi käydä nauttimassa.

teija kirjoitti...

Onpas hieno tuo ruukku kun on saanut kukkasen kannettavakseen. Ja on höyläpenkkikin upea.
Olen kesän aikana vieroittautunut totaalisesti tv:stä ja tietokoneesta. Nyt aion palailla blogeilemaan kun on niiiiin paljon kerrottavaa.
Hyvää kesänjatkoa!

Ninnu kirjoitti...

Söpöt nuo kaktukset! :)

Marleena kirjoitti...

Onpas hieno kukkapöytä. Kyllä siinä kukkien kelpaa;-D

Olivieno kirjoitti...

Vähänkö hieno höyläpenkki!

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista. Näitä on aina kiva saada.