maanantai 17. elokuuta 2009

Neuletta pukkaa





Syksy hiipii jääväämättä mieleen, mutta kukat puhuvat vielä kesästä.
Siemenestä kasvattamani kukat ovat vielä hyvässä kasvussa.

Yksi kesäinen puserokin on valmistunut viikko sitten, silloin on kuvatkin napsittu.
Lanka on Novitan Tennessee, ihana vihreä, jota oli saatava ostaa tämän yhden puseron verran. Yksi kerä jäi vielä koriini, se löytänee paikkansa joskus jostain.
Olen hamstrannut erisävyisiä vihreitä lankoja, koskaan ei tiedä jos lanka loppuu ihan kokonaan.
Paree, ettei loppuisi. Tai vielä pahempaa, jos en enään haluaisikaan vihreää missään muodossa. Kääk!
Ohjeentynkää tälle kuviolle otin Modasta 2 / 2007, 35. Pitsikuviota helpoimmalla tavalla. Toimii hyvin sileällä langalla.

Huomasin pihatöitä tehdessäni, että meillä kukkii ja marjoo riippapihlajat samanaikaisesti. Marjoja ei tule paljon, mutta kyllä niistä linnut jonkin verran saavat syödäkseen.






















Ilmoitin itseni mukaan sukkasatoon, toista kertaa mukana.

17 kommenttia:

Katrir kirjoitti...

Onpa kauniin vihreä pitsineule. Sinulta valmistuu todella nopeasti uusia neuleita.

intsu kirjoitti...

Niin on siellä rouva kauniissa pitsineuleessa poseeraamassa traktorin kanssa! Ihana kun tässä syksyä kohtikin vielä jotkut kukkaset kukkii.

Hepsi kirjoitti...

Sinulta noita kauniita puseroita syntyy tuhka tiheään! Upea!

pirle kirjoitti...

Olet kesäinen täti Vihreä kukkatarhassasi, mukavan näköistä :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaunis.

MariL kirjoitti...

Kaunis pusero!

Vuokko kirjoitti...

Nätti kuviointi neuleessa. Ja niin a-i-t-o maalaisympäristö kuvanottoon :)

Mammutti kirjoitti...

Kaunis pusero! Ja tuo vihreä on kaunis sävy. Minunkin lankapiiloihin on vihreää hiipinyt...
Hyvää syksyn alkua!

Omppumato kirjoitti...

Ihana pusero. Väri on todella kaunis!

Tess kirjoitti...

Ihanan vihreä neule!

Heleena kirjoitti...

Vielä saatiin kesä takaisin ja kukat kukkii. Erikoista että pihlaja kukkii tähän aikaan. Kaunis pusero taas valmiina. Taisin katsoa samaa mallia mutta päädyin toiseen.

Eila kirjoitti...

Nätiksi totean puseron minäkin ja väri on valloittava!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Neulepaidat on ihania pitää, joka paikan paitoja.

Matleena kirjoitti...

Kaunis pusero, tykkään myös väristä kovasti! :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Matleena sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Nätti pusero ja komee poseeraus oikein traktoorin vieres ;D!
Niin se langanloppuminen, se on kauhein painajainen mitä maa päällään kantaa.

TeSa kirjoitti...

Jep, näin on JossuP!