sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Juhlapäivä




















Isäinpäivän juhlat vietettiin ensimmäisen kerran meidän perheessä kohta 21 - vuotta sitten. Vanhin poika syntyi perjantaina, ihan isäinpäivälahjaksi.
Näin meillä on juhlittu kahdet juhlat aina samana päivänä.
Tänä vuonnakin kokoonnuimme omalla porukalla kotonamme, söimme maukkaita tortilloja, jälkkäriksi jäätelöä, unohtamatta kakkua.
Kakun leipomisessa auttoi K- marketin pakasteallas, minun viettäessä viikonlopun ajan kamalaa päänsärkyä.

Liekö päänsärky sitä samaa tautia, mitä nuorimmat lapset sairastivat koko viime viikon?
Alakoulun oppilaista oli loppuviikosta noin puolet kotona sairastamassa kuumetta, yskää, nuhaa ja päänsärkyä.
Yhteiskoulun käytävilläkin on ollut tavallista hiljaisempaa.
Mitä lie tautia se onkaan, en tahdo sitä enempää itselleni.

Viikon neulomuksena on ollut huivi, eikä taas mikä tahansa huivi, vaan Revontuli.
En ole vielä yhtäkään huivia valmiina pingottanut, olen vain nostanut vettä valuvana telineelle kuivumaan ja siinä on jokainen neulos hyvin oiennut muotoonsa.
Jos joku tekee tilastoa töistään, niin minä.
Tämä on vuoronumeroltaan 15.
Kaunis ruskea sävy, Tallinnasta kesällä ostettu.

Haluan vielä kiittää teitä kaikkia jotka olette onnitelleet minua voitostani. Olen saanut monta ihanaa viestiä blogiini, sähköpostiini, Neulomoon ja tekstiviestinä.
Kiitos teille kaikille huomaavaisuudesta,

10 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Meillä kanssa esikoinen syntyi isänpäiväksi. Täytti viime torstaina 18 vuotta! Haikeaa, kun aika menee niin vauhdilla, vastahan hän oli pieni tyttö, joka sorautteli ärrää ja juoksi iskän perässä traktorihommiin ja kuunteli traktorissa muumeja ja Kaija Koota. Kaija Koo oli iskänkin suosikki! :-)

MariL kirjoitti...

Kaunis Revontuli! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän värinen huivi. äiti

tia kirjoitti...

Hieno isänpäivä lahja, meille syntyi poika minun synttäripäivänä ;-)
Kaunis Revontulihuivi, olet sinä vaan taitava.

Omppumato kirjoitti...

Kaunis Revontuli-huivi. Kauniin värinen.

Susu kirjoitti...

Kauniit värit huivissasi.
Mä luulin tehneeni monta Revontulihuivia mut 15... WOW!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Tämä huivi meneekin lahjaksi, itsekkin voisin kyllä tästä tykätä.

Matleena kirjoitti...

Ai 15. Revontuli sinulta! ;) On minulla siihen vielä matkaa. Pitääpä muuten testata tuota huivin kasittelyohjettasi seuraavalla kerralla, siis ihan vettä valuvana suoraan vedestä orrelle?

TeSa kirjoitti...

Kyllä ja kiitos Matleena.
Sen verran puristelen vettä pois, että huivi hiukan kevenee. Muutoin saa roikkua itsensä oikoseksi.

Marika kirjoitti...

Ihana huivi! Tuo Revontuli on tosi kiva malli!