lauantai 30. tammikuuta 2010

Ei mitään kissanpäiviä













Kiirettä tuntuu olevan minullakin, kun ei kerkiä edes kotona työpäivien välissä käymään.
Tai oikeastaan, ei minun kannattanut lähteä ajamaan pitkän työpäivän jälkeen myöhään eilen illalla kotiin ja aamulla heti takaisin.
Majotuin vanhemman pojan luo ja olin heti herättyäni kaupungissa.
Kätevää.

Pääsen osallistumaan työapaikallani järjestetylle Frittikurssille, joka kestää pe - su. Eli menen töihin, 8 h, huomennakin.
Viikkovapaita ei ollut kuin yksi ja sekin meni ihan työn merkeissä kotona.

Mutta on minulla jotain valmistakin näytettäväksi, nimittäin aiemman postauksen pitsi.
Pieni vilahdus alakulmassa ei paljon kertonut, mutta edelleen työ on valkoinen.
Tässä on menossa yksi tilaustyö, josta olen jo syksyllä saanut toimeksiannon.
Hiukan on pitkä toimitusaika, mutta vielä ei ole H- hetki, jolloin työn pitää olla tilaajalla. Minulla on vielä aikaa, ruhtinaalliset viikko.
Hmm!?
Liina on halkaisijaltaan 80 cm. Lanka on paksuhkoa, virkkasin sen 1. 75 mm koukulla.
Ohje löytyy 2009, Dekchen und Co - lehdestä, malli 49.
Lanka on Karnaluksista ostettua Fiolia.
Tämä työ jalostuu vielä, se on ihan eri päivitys, se.













Kuvailin illalla pojan luona kattimatteja. Nämä eivät ole poikamme kissoja, vaan tyttöystävän. Ainakin, jos ne tekevät pahojaan ;)

Tämä vanhempi versus, Molle kolli, joka osaa ottaa paikkansa.
Hän on hyvin valokuvauksellinen, osaa olla hyvin paikalla kun linssi on lähellä.Kameran johto vai pitää olla piilossa, muutoin kuvattavan keskittyminen herpaantuu.

Taloudesta löytyy toinenkin kissu, neiti Nuppu.
Utelias, missä vain tapahtuu, on Nuppu paikalla. Jokin itsesuojeluvaisto tältä puuttuu, jos on päässyt pöydältäkin putoamaan, kun ei ole huomannut pöydän loppuvan.



Ihanaa olla kotona, sauna lämpiää ja minä saan rustata hetken rauhassa.


12 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Ihania kisuja.
Mitä on Fritti?
Arvaankohan oikein tuon pitsin lopullisen muodon?
Hyvää kurssipäivää huomiselle.

TeSa kirjoitti...

Fritti on lasijauhe / murske.
Arvaan, että arvaat mikä tästä on tulossa.
Kiitos, opiskellaan lisää.

intsu kirjoitti...

Oi kuinka kivoja kisuleita! Hieno tuosta pitsistä on tulossa mikä se loppusilaus sitten onkin!

Tiina kirjoitti...

Söpöjä kissoja. Kissakuume senkun kasvaa...

Kati kirjoitti...

Tsemiä sinulle! Kivoja kissakuvia. Miten sinä ehit vielä tekemään noita käsitöitä tuossakin määrin? Mulla ei rahkeet riittäs. Kova viikko edessä itselläni, tänään tehdään vaan välttämättömimmät ja muun ajan vaan nautin olostani ja neulon paraphelioita.

TeSa kirjoitti...

Höh, mä oon vaan niin nopee ;)

Ei vaineskaan, jatkuva kiire, koulutyöt on hiukan rästissä, mutta minkäs teet - teen työt siinä järjestyksessä kun tarvii ja pään pitää pysyä järjissään.
Pakko saada tehdä omiaan välillä.

tia kirjoitti...

Kaunis pitsityö, osaat sinä tehdä hienoja töitä.
Hauskat kissat, kyllä ne osaavat vaikka pöydältä pudota.

Marleena kirjoitti...

Ihania kissoja!
Kaunis, kaunis liina. Vieläkö se tuosta kaunistuu? :-D

Unknown kirjoitti...

Liina näyttää kauniilta ja jää hämmästelemään miten se vielä jalostuu. Ihania kisuleita, oikein onnistuneet kuvat.

TeSa kirjoitti...

Jatkan tässä seuraavaksi liinan muokkaamista, lisää kuvia viikolla.
Kiitos teille kaikille.

Sartsa kirjoitti...

Kivat kissakaverukset.
Virkattu liina on tosi kaunis. Välillä mietin, miks ei voi tehä enempi värillisiä liinoja, mut kun toi valkonen vaan on niin ykkönen juhlavuudellaan.
Laitoitko ET-kassiin vuoria? Vai pelittääkö se ihan virkattuna? Kaivelin vanhoja lehtiä ja löysin saman ohjeen, kun olin ottanu sen joskus talteen.

TeSa kirjoitti...

Kiitos.
Nämä kissaveijarit on kuin yö ja päivä.

Kassi on ilman vuorta. Eipä näistä mitään ole koskaan hukkunut.