perjantai 15. tammikuuta 2010

Mistä näitä menoja oikein tulee?














Onneksi jouluna ehti huilaamaan kunnolla, jaksaa taas olla jatkuvasti menossa mukana.
Ja nythän sitä on taas menty. Maanantaina alkoi keramiikkaharrasteet, työt ovat pitäneet viikkorytmissä kiinni ja illat kotona opiskelun parissa, ja eilinen Helsingin matka, sekin koulun puitteissa.

Nythän minä paikkaan pääsin, mihin ei ole itsekseen koskaan tullut lähdettyä, museoon.
Päivään kuului kaksi toistaan niin erilaista näyttelyä, että ne olisi voinut olla ihan eri kerroille järjestettyjä matkoja.
Desing museossa kävimme katsomassa korunäyttelyn, siellä meille oli varattu opastus. Näimme vitriineissä toinen toistaan kauniimpia koruja meiltä ja maailmalta. Aikajakso koruhistoriassa on pitkä.
Uskomattoman yksityiskohtaiseti tehtyjä koristuksia ja näyttävää kädentaitoa.
Kierroksen lopussa ehdimme tutustumaan museon muihin näyttelyhuoneisiin.Tämä jälkimmäinen, Ateneumin taidemuseossa vielä hetken aikaa nähtävissä oleva Picasson näyttely olisi vaatinut myös opastetun kierroksen.

Itsekseen tehty kierros ei paljon avartanut maailmaani. Enemmän huomiota sai osakseen ensimmäisen kuvan mosaiikki ( Ateneumin kahvila ).
Istuin hetken kahvilassa opettajani kanssa, joka katsoi väritysluonnokseni omaan mosaiikkityöhöni.
Sain töilleni hyväksytyn lausunnon, tosin joudun vielä tekemään uudet luonnokset saatujen arvostelujenkin lisäksi. Kunhan päivä paistaa, saan pöydälleni luonnonvaloa, pääsen värittämään uudet ruudut.
















Jotain pikaista tuliaistakin ehdin matkalta ostamaan, ihan itselleni. Novitan uudet langat olivat Sokoksen lankahyllyjen vieressä omassa kärryssään niin houkuttelevasti esillä, että pakko minun oli saada yksi pussi repiä auki ja ostaa omani pois ;)

Eikä matkaa ilman käsityötä.
Aivotonta pyöröneuletta, ohuella langalla, jotta työ olisi mahdollisimman hitaasti valmistuva.
Pitkä päivä venähti vielä myöhäiseen iltaan, kun jäin pois linja - autosta. Istuin odottamassa 1 1/2 tuntia miästä, joka oli kiekkokoulutuksessa.
Sinä aikana työ eteni hyvää vauhtia, radio pauhasi ja silmukat lisääntyivät.
Sain joulupukilta ihanan matkarasian pienille käsityötarpeilleni. Talven aikana tämä ehtii monille reissulleni mukaan.














Illalla sitä taas huomasi, miksi maalla on ihana asua. Täällä on luonto puhdasta, liikenne verkkaista. Ehdin napsimaan kuvia keskellä tietä usemman kappaleen, ennen kuin jostain kaukaisuudesta kuului toisen auton ääni.

Tämän vapaapäivän vietän ihan itselleni. Lääkärissäkäynti, mahdollisesti pääsen kirpparille, uuden kässyn aloitus ja ne väriluonnokset.
Mukavaa viikonlopun alkua sinulle,

7 kommenttia:

pirle kirjoitti...

Kokemuksien tulva ollut melkoinen, mutta varmaan rikastuttava. Ihana, kun kotona voi palautua :) Mukavia suunnitteluhetkiä!

KristiinaS kirjoitti...

Voih, pikavisiitillä stadissa oot ollu. Kahvit ois pitäny hörpätä sun kanss.
Tiekuva on hieno, ehkä vähän pelottava, että minne tuo oikein johtaa, uskaltaako "tunneliin" mennä?

Matleena kirjoitti...

Minustakin tuo tiekuva on hieno!Portti tuntemattomaan, sanoisin. :)

Mukavaa, rauhallista viikonloppua sinullekin!

Tiina kirjoitti...

Dodii, ensivisiitillä :) Kivan näköistä täällä. Tervetuloa vastavierailulle!

Äipän touhut kirjoitti...

Uudet kokemukset ovat ihania. Kyllä maalla on mukavaa. Kiireisestä kaupungista on kiva päästä hiljaisuuteen ja rauhaan.
Nuo edellisen postauksen huivit ovat aivan ihania.

seijap kirjoitti...

Saman kaltaisia tunnelmia ja maisemia olen täällä maalla ihaillut,
Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

eija kirjoitti...

Ihana luontokuva... Minäkin ihailin kauniita lumimaisemia tänään matkalla Parkanoon...