sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ukot ja akat



















Vanhat kaljapullot ovat jatkuvasti etsintälistallani. Isot, pulleavatsaiset, paksulasiset pullot, joista voi tehdä vaikka minkälaisia kivoja juttuja.
Olen löytänyt muutaman vihreänkin pullon, mutta niille en ole ehtinyt tekemään vielä yhtään mitään. Tai olen minä, suojannut omiin jemmoihini.

Näistä pulloista ehdin katkaisemaan kaulat viime koulukäynnilläni.
Samaan menoon tein hiekkapuhallukset ja nyt ootellaan kesää ja sitä vielä aloittamatonta ulkohyyskiä.
Katkaistuista pulloista tuli vessupaperin säilytysastiat.
Joku ehdotti piparipurkkeja, kun ukko ja akka on hiekkapuhallettu purkin kylkiin. Ei.
Minulla on jo visio näistä ukoista ja akoista, kunhan ensin päästään lumettomaan aikaan.













Näihin on tulossa vielä kannetkin tai ainakin ripustimet, että rulla saadaan nätisti pois astiastaan.

Vessuissa pitää olla jotain silmäiltävää, ettei tuo yksinäinen istunto tunnu niin....tyhjentävältä ;)
Tuli nimittäin vietettyä hetki jos toinenkin, kun sain jostain kehitettyä itselleni aivan kaamean ja kivulloisen vatsataudin uudenvuoden päivänä. Sitä kesti kaksi päivää, enkä soisi sen tulevan koskaan enään. En itselleni, enkä muille!
















Oloni on hiukan kohentunut, täydellisestä tyhjennyksestä, ja olen jaksanut pakata tavaroit
ani huomenna alkavaa koulua varten.
Vielä puuttuu vaatteet, pesuvehkeet, ruoka ja petivaatteet tuosta kasasta.
Ja kaikki tuo pitää saada mahtumaan minun "kauppakassiini".

Kiitos kaikille uuden vuoden toivotuksista,

7 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Kivat purkit. Onneksi "tautisi" on onnellisesti ohi. Kiitos linkistä ja tsemppiä opiskeluun...

pirle kirjoitti...

Eipä ole sinulla ideoista pulaa!
Mitä vielä saammekaan nähdä?
Kohennusta oloosi ja hyvää alkua taas opiskeluun!

KristiinaS kirjoitti...

Hyvää kouluviikkoa taasen. Olehan ahkera ja ota kaikki oppi irti mitä saat.
Ai että mua jänskättää sun kesäsuunnitelmat, hyyskät ukoille ja akoille, aitta ja niin edelleen. Kyllä mulla mielikuvitus laukkaa;)

Possumamma kirjoitti...

Hienot purkit teit! Opiskeluintoa toivottelen:)

Anonyymi kirjoitti...

Mukava idea niille pulloille.äiti

tia kirjoitti...

Kiva kun noita ideoita pulpahtelee vaikka vessassa kivuliaana istuen, onneksi nyt tauti ohi vaan ei ideapankki.
Paljon noihin kauppakasseihin mahtuu, hyvää opiskelun jatkoa toivottelen, älä kumminkaan liikaa itseäsi rääkkää.

Marleena kirjoitti...

Olet niin idearikas, että ihan huimaa. Keksit kaikkea niin kivaa.
Aika huikeat nuo vessapaperipurkit!

Mukavaa opikeluviikkoa ja pysyhän terveenä! :-D