torstai 18. helmikuuta 2010

Ilottelua














Kevät on siinä vaiheessa, että abit ovat ilakoineet juhlissaan, opettajia on käskytetty ja alaluokkalaiset ja vanhemmat karkitettu.

Abijuhlissa opettajat tekivät erilaisia tehtäviä antaumuksella, nauroin ihan vedet silmissä.

Teemana oli Star Wars ja mukana olikin sekä hyviksiä, että pahiksia.
Juhlissa oli muita vuosia hiljaisempi meno, kun juhlapaikka ei ollut koulu, vaan kunnan juhlatalo.
Paikalle pääsi ainoastaan lukiolaiset, peruskoululaiset eivät saaneet osallistua tilaisuuteen.
Ehkä ensi vuoden iloittelut saadaan pitää uudistetussa koulussa, vielä kun ei ole varmaa että onko koulun korjaus valmis edes kevätjuhliin.
Kolmasluokkalaisia ei ole suurta ryhmää, kaikki mahtuivat yhden auton lavalle.
Hyisen kylmä aamu oli hiukan lämmennyt auringon paisteessa, kyllä oli hieno keväinen sää kuvauksille.

Tytär halusi asukseen hyviksen.

Asussa on pitkä ruskea viitta, joka tehtiin miähen kylpytakista. Värjäsin sen ruskeaksi, samoin yhden pyyhkeen, josta ompelin ison hupun.
Takista poistettiin vyölenkit ja taskut, ne pitää ommella takaisin.
Kirpparilta löysin ison collegepaidan, joka sai pintaansa vaalean beigen sävyn. Leikkasin vain helmaresoorin pois ja tein uuden päärmeen. Tämän paidan voi miäs käyttää tämän ohjelmallisen päivän jälkeen vaikka työpaitanaan.
Miekan ostossa auttoi isoveli, kaupungissa oli suuremmat leluvalikoimat. Pienellä budjetilla kertakäyttöasu, ihan onnistunut tulos.
Tunnin ajelu ei saanut tytön hymyä hyytymään. Huomenna on vuorossa abiristeily, koulu jatkuu muutaman kurssin ajan vielä koko kevään, vaikka lukuloma alkoikin.

Tsemppiä kevään kirjoituksiin kaikille abeille,

6 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Noin ne lapsukaiset kasvaa ja tulee mukamas aikuisiksi;) Onnea äidille, että on näin pitkälle päässy kasvatusurallaan;)

pirle kirjoitti...

Iloisia, jännittäviä aikoja siis tiedossa; onnea matkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Sonjalle sylin täydeltä tsemppiä mummulta!

Marleena kirjoitti...

Onnea abille ja turvallista abiristeilyä! Tsemppiä kirjoituksiin :-D

Eija kirjoitti...

No niin, näin se menee.... Sinne abiristeilylle lähtee minunkin tyttäreni vaikkei abi olekkaan... perheenäiti vaan... ;D
Nätti kauluri alakuvissa...

Villanne kirjoitti...

Mukavaa kun oli yhteinen teema! Noh, vuoden päästä sitten meillä jotain hauskaa... :D