keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Pohjia


















Tässä on äiren iso humu!
Kukkasena kukkamaalla, kiellosta huolimatta kiipesi nysän sähkötolpan päälle. Onneksi ei sentään tätä korkeamman.
Edellisessä päivityksessä mainitsin ommelleeni äitienpäivän kaikki vapaa - ajan, siitä piti huolen vanhimmaisemme, kun toi pelitakkinsa muokattavakseni.Kolme takkia, joidenka rintataskuihin ommellaan tarrapohjat ja valmiina ommellaan hihoihin.
Poeka oli sentään riistänyt valmiiksi melkein kaikki irti, muutama taskuläppä oli vielä ratkomatta.
Matkassa oli 5 cm leveää tarrapohjaa 4 metriä, mutta vastakappale oli unohtunut ostaa.
Onneksi äiren varastoista löytyy sunnuntaisinkin jotain, joten pääsimme heti työhön käsiksi.




















Minulle annettiin tarkat ohjeen, nauhat pitää tulla ihan keskelle, eikä nauhojen välistä saanut näkyä yhtään taskukangasta.
Ompelin ensinnä vihreiden takkien kaikki taskut, ettei tarvinnut jatkuvasti vaihdella lankoja koneeseen.
Nauhat paikoilleen, ja sitten sovittamaan.

















Taskun sovittaminen hihaan ei ollutkaan ihan niin helppoa, kuin luulimme. Taskuissa on vain toisessa sivussa laskospohja antamassa väljyyttä, jotta iso käsi mahtuu ihan pohjalle asti.
Laskospohja piti laittaa selkäpuolelle. Ensimmäinen ommellus, ei kommellus, se ommeltiinkin etukappaleen puolelle.
Ja taas riistettiin.
Monta kertaa mallattiin ja tehtiin sovituksia, isot taskut eivät ihan tuosta vaan sopineet hihoihin.
Kangas on todella tiivistä, ompelukoneeni huusi apua nelinkerroin väännetyn laskoksen kohdalla.
Ompelijan kärsivällisyyttä koeteltiin, kun viimeisen takin kohdalla oli työaikaa vain muutaman kymmenen minuuttia. Onneksi oli jo kokeiltuna kaikki mahdolliset väärinsovitukset, läppien asennot ja katkenneet neulat, sekä nuppineuloilla kaiverretut sormenpäät.













Kolmannen takin hihataskut menivät kerrasta kohdilleen, tikit ommeltui suorina, ja sitten vain merkit paikoilleen ja sovitukseen.



















Kesäkuussa, kun Ruotsin Victoria vihitään, rymyään iso kansainvälinen airsoft- peliporukka toisaalla Ruotsissa.
Pirkanmaalta lähtee muutama kaveri tämän oman humumme lisäksi pelaaman. Kolme päivää pelkkää pelaamista ja rymyämistä.
Muistaakseni pelialue on 30 km kanttiinsa, siinä ajassa alueenhan juoksee ihan helposti pari kertaa ympäri.


6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tuota, tuota....poikahan voisi olla linnunpelättimenä, sitten kun marjat kypsyy. äiti

intsu kirjoitti...

Teillä on aina jotain erilaista tekeillä ja sulla varsinkin,niinkuin nyt tuollaisten taskujen ompelu. Hienosti toteutit. Ja ne äitienpäiväreinot sitten. Sun jalka kyllä voi olla siro,mutta reinot eivät ole siroja:)

Hepsi kirjoitti...

Enpä osaa muuta sanoa kuin WAU! Ja isoilla kirjaimilla! =)

Mags kirjoitti...

Aikas hauska tolpan päässä keikkuja :-D

Marleena kirjoitti...

Johan sinulla on ollut äitienpäiväurakka! Mutta hienot taskut siitä palkintona.
Komea ja taitava poika tolpan nokassa. ;-D

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille.