lauantai 10. heinäkuuta 2010

Restauranta

Mikä on päivän sana?
Helle.

Helteellä matkustaminen on ihan mukavaa, kun määränpää on miellyttävä.
Jo toisen kerran pääsimme käymään Kangasalan restaurantapäivillä. Myyjiä oli paljon, tavaroita huigeesti ja käytävän tallaajia riitti.
Osa väestä oli kiinnostunut pelkästään koneenosista, minä lähinnä kauniisti kuluneesta vanhasta sisustustavarasta.


















Yritin hillitä itseni, enkä ostanut heti ensinäkemisen perusteella yhtään mitään, paitsi tämän ihanan vanhan laukun, josta en taida raaskia kuitenkaan luopua.

(Sori, Karo).
Vanhoja matkalaukkuja oli myynnissä paljon, mutta muilla laukuilla oli niin paljon hintaa, etten jäänyt myyjän kanssa tinkaamaan näin kuumana päivänä hymyä kauempaa.
Toinen ihanuus, punainen emaliämpäri, oli hyvä istuinalusta äidilleni, jonka jallaat oli väsyä tepastellessamme pöydän luota toiselle.
Ympäriämpäri käännetty astia löytää paikkansa pihalta ja värin perusteella sen paikantaakin tosi hyvin.
Tein muitakin kivoja löytöjä, jotka saatan päivittää joku kerta.

Kaiken kaikkiaan olin hyvin tyytyväinen tekemiini ostoksiin, niin laadullisesti, kuin hinnaltaan. Jaksoimme kierrellä kolmisen tuntia Pikkolan aluetta, jonka jälkeen siirryimme Marjamäen Pajutilan ihanaan kahvipöytään.
Oli pakko saada välillä tankata itseään ja huilata jalkojaan, muuten ei olisi jaksanut kiinnostua kaikesta ihanuudesta, jota eteemme avautui.
Sisutukselliset keittiöt ja makuuhuoneet olivat ilo silmälle.



















Tavaramäärä on huikea ja on vaikea olla hypistelemättä niitä kaikkia.




















Jotain pientä ideanpoikasta voi aina pongata mukaansa ja yrittää kotona toteuttaa.Pidin kaikista kauniisti pedatuista sängyistä, joita on useampia, en osannut valita kauneita.


















Kotimatkalla poikesimme vielä vanhemman pojan luona ja haimme nuoremman kölvin kummitädiltään. Autossa oli tunnelmaa, hikitystä ja valmiita lappusia villaiseen neulepeittoon.
Kotiin päästyämme, täällä satoi vettä. Luonto tuoksuu niin hyvälle kuuman päivän päätteksi,

3 kommenttia:

Olivieno kirjoitti...

Onkoos ne päivät vielä huomennakin? Tosin olen pääsemässä itseni herraksi siitä katkeruudesta, minkä Eräs Matkalaukku sai aikaan, sillä ostin juuri KAKSI, isomman ja pienemmän ;-) (Tai juuri ja juuri, perjantaina) Pajutilalla ei ole tullut käytyä aikoihin, kakkukahveet houkuttelis (ei ne sisustustavarat yhtään). Koskahan kaikkea tavaraa olis tarpeeksi?

TeSa kirjoitti...

Et kai tarkoita sitä ihanaa isoa ja tyylikästä matkalaukkua, jonka täytin langoilla ;), ethän?

Restaurantapäivät alkoivat pe ja loppuivat eilen.

tia kirjoitti...

On siellä ollut kaikkea ihanaa, minäkin pidän vanhoista matkalaukuista, olen saanut niitä sukulaisilta, kolme on vanhaa ja pari hiukan uudenpaa omia, odotan aikaa kun saisin ne johonkin esille.