lauantai 7. elokuuta 2010

Tiilenpäitä



















Loman jälkeen työhön paluu on tuntunut mukavalta. Minullehan ei vielä tule talvilomaa, mutta sain mahdollisuuden tehdä sen itselleni, joten olin jo tänään vapaapäiväni töissä. Siinä se uusi loma alkaa muutamasta tunnista kerääntymään.
Miähen loma loppuu tänään, ja hänhän on kovin ahkeroinut kasvihuoneeni kanssa.
Katto ja osa ikkunoista on paikoillaan. Toisen seinustan ikkunatkin on osin irrotettu vanhalta pirtiltä.
Ruutuja tulee yhteensä 22, joita minä pääsen huomenna pesemään.
20 - vuoteen ei näitä ruutuja ole tarvinnutkaan pestä. Ehkä varaan tavallista tehokkaampaa pesuainetta sankooni.
Kotiuduttuani oli suunnitelmissa latoa loput tiililattiasta valmiiksi, mutta kova sade ja raju ukkonen viivyttivät aikomuksiamme.

















Sillä aikaa kiertelin vanhalla pirtillä ja kuuntelin, kun miäs rikkoi piippua lisätiilien tarpeeseen.

Vuosien aikana pirtti on tyhjentynyt aarteista. Jotain pientä aina löytyy, kun katselee tavaroita uusin silmin.


















Jossain vaiheessa kannan pois loputkin pikkuruudut ja hyödynnän ne omiin töihini.

Miäs on hyödyntänyt isot ruudut kasvihuoneelle.


















Huomenissa kannamme vanhan keittiökaapin työtasokseni, jostain vain täytyy löytyä iso levy kanneksi.


















Iltasella, kun sade taukosi, teimme hikisen rupeaman ja konttasimme miähen siistimät tiilet peittämään kasvihuoneen koko lattiapinnan.
Olimme nokisia, hikisiä ja tyytyväisiä lopputulokseen.
Nyt on iltalättysten aika!


5 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Odotan innolla lopputulosta, jo nyt näyttää upealta.

Sirkka kirjoitti...

Oi kuinka iloisin silmin ja mielin katson aivan ihanaa kasvihuonetta..,
pidän siitä jo nyt paljon, taitavasti tehty!

Alimmaisestakin kuvasta pidän paljon!

Kiitos ja oikein ihania kesäpäivien jatkoja.

Sini kirjoitti...

Moikka! En tiedä oonko ollu sun suosikkilistalla mutta laitan saman viestin niille kaikille keiden muistan kommentoineen usein: Blogilista on poistanu miut kaikkien suosikeista, joten jos haluat blogini takasin suosikeihin niin se pitää listätä uudestaan :).

Nzqu kirjoitti...

Kylläpä te olette taas ahertaneet! Tulee varmasti hieno kasvihuone.

TeSa kirjoitti...

Oon ihan täpinöissäni, että saisin laittaa kaiken valmiiksi ensi kevättä varten.