sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Lasivati

















Syksyn mukaviin opiskeluihin liityy tämäkin työ, sulatettu lasivati.
Keväällä itsetehtyihin muotteihin oli mahdollista tehdä omia sulatuskokeiluja ja niinhän minäkin sain valmista aikaiseksi. Tosin niin kiireellä, etten ehtinyt kuvata työtä vaiheittain. Valmiistakin työstä kuvio tulee hyvin näkyviin ikkunaa vasten kuvattuna.Laseina on 3 mm:n opalika jonka olen hiekkapuhaltanut ja tumman viininpunainen Artista (9120?).
















Kysyin kotona pikaisesti poikenneelta tytsiltä josko hän haluaisi saada tämän itselleen, kun laseja valitessani mietin hänen värimieltymystään. Vati kelpasi ja matkasi mukana opiskelukämppään.













Samasta työstä saa monta erilaista väriversiota, riippuen valon suunnasta. Tässä se tulee päältäpäin, mutta alemmassa kuvassa takaa.Viikonlopun leffailta vietettiin oikein elokuvateatterissa katsellen kotimaista Pussikaljaelokuvaa.
Vaikka aihe on minulle aina niin raskas, oli elokuvassa monta niin hulvatonta kohtausta, että sitä oli hauska katsella. Kotimainen on aina kotimainen.
Vielä on viikonloppua jäljellä, rompetoria, jääkiekkoa ja monta silmukkaa keskeneräiseen neuleeseen.















10 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Upea lasivati!

kisa kirjoitti...

Herkkä,kaunis!

Päivikki kirjoitti...

Kerrassaan upea!

Eija kirjoitti...

Aivan käsittämättömän ihana.

TeSa kirjoitti...

Kiitos!

Irma kirjoitti...

Kovin on kaunista!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis vati. äiti

intsu kirjoitti...

Niin on upea lasivati.Kuinka noin upeita töitä voi saada aikaiseksi! Ja paljon ihanuuksia on tänne lomamme aikana ilmestynyt.

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille.

tia kirjoitti...

Aivan ihana, herkkä.