perjantai 18. marraskuuta 2011

Messutunnelmia














Vuoden kohokohta,
Kädentaitomessut Tampereella on huikean suuri massatapahtuma, joka vuodesta toiseen innostaa väkeä liikeelle.
Minä odotan aina marraskuuta, mutta nyt oli jotenkin fiilis vähän kehno, silti mukaan oli mentävä.
Kerjäsin ensinnäkin kyydin itselleni, en jaksanut ajaa. Miäs haki ajoissa pois tuhlaamasta kaikkia euroja.
Vaikka sitä aina tekee itselleen jonkinlaisen budjetin ennen ovien aukeamista, se pettää jossain vaiheessa kuitenkin. Ainakin minun osaltani.
Ostokseni olivat melko maltilliset. En ostanut kuin pienen vyyhdin lankaa ja sitten Novitaa.
Öh, Novitaa saa ruokaostostenkin yhteydessä, siksi tuo pieni vyyhti oli pakko mainita.
Ostoslistallani oli neliskanttiset sukkapuikot, joiden hinta on aika pöyristyttävä, 13 €.
Mutta oli ne ostettava, kun ne ovat minun käsiini paljon ergonomisemmat, kuin tavalliset pyöreät puikot.Toinen listaostos oli suunnittelualunen helmitöilleni, jota pääsin käytännössä kokeilemaan helmityökurssilla.
Hyvä aasinsilta kirjoittaa helmitöistä ja samalla päivittää kurssilla tehdyt ruskeat koruni joihin kuuluu kaulakoru irrotettavalla donitsilla, korvikset ja rannekoru.

















Korvikset pujottelin lankaan.













Käsikoruun olen ostanut Helmimerestä joskus nuo kiiltävät ihanuudet, joita on pujotettu kaikkiaan kolme vaijereihin.Pitkään vaijeri kaulakoruuni saan vaihtelua kiepauttamalla korun kaksinkerroin, pitämällä pitkänä donitsin kanssa tai ilman.













Idea kaulakoruun lähti samansävyisestä rintakorusta(ei kuvissa), jonka olen ostanut kirppikseltä.














Ehdottomasti messujen parasta antia oli jälleen ne lukuisat ystävät joita siellä tapasin.
Eihän nuo ostokset ihan tuossa olleet, mutta kaikki muut ostokset olivat tarveaineiden puolelta ja valmistuvat aikanaan...

8 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Voi nekö on nyt! :O Siis Tampereen messut! Minäkin olen siellä monena vuonna käynyt, mutta päätin tällä kertaa jättää väliin. Enkä siis enää tajunnut ajan kulua ja että ne on NYT! Kun siellä on kerran käynyt, niin aina haluaa uudestaan. No ehkä ensi vuonna.

Muuten olet taas niin kauniit korut tehnyt!

seijap kirjoitti...

Minä en jaksanut messuja ajatellakaan. Nyt innolla odotan teidän muiden messu päivityksiä.
Ihania koruja!

KristiinaS kirjoitti...

Nätit korut oot taas tehny. Miten sä jaksatkin vielä tuommoisia näpertää lasitöiden lisäksi. Huh huh.
Mä en oo muutamaan vuoteen Tampereen messuilla ollut kun stadissa ELMA on ollut hyvä ja riittänyt tarpeisiini. Mutta tänä vuonna sen anti oli tosi kehno. Sitä ovat muutkin sanoneet. Vaan nyt en Tampereelle pääse vaikk olis mieli tehnyt;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania koruja!äiti

Sirkka kirjoitti...

Olet tehnyt todella kauniita töitä, kuten tuo aikaisemmassa postauksessa oleva lasityö:)ikkunaan. Ja korut ovat myös kauniita, kuten virkkaamasi huivi. Sinulta löytyy energiaa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Joskus voisi pitää välivuoden messukäynneissään, mutta ei millään malta olla poissakaan.

Eija kirjoitti...

Kauniita koruja olet tehnyt. Minä en nyt tänä vuonna ole menossa messuille. Eilen kyllä mietin monta kertaa mitä kivaa siellä olisi.... No ensi vuonna sitten.

Sartsa kirjoitti...

Hienoja koruja oot tehny ja kranssikin on kaunis.