lauantai 26. toukokuuta 2012

Pingut

Osa 2.
Ensimmäinen osa on viime keväältä, kun singahdin patskuluokkaan (Pate de verre) pari tuntia myöhässä muovaamaan plastoliinia.
Hiukan silloin kurssin loputtua epäilin, että saadaanko tälle työlle koskaan jatko-osaa.
Jossain vaiheessa työ nytkähti hiukan eteenpäin, kun sain tehtyä vahamuotin ja uudet pellitykset.
Koko tämän kevään vetkuttelin, ai minäkö, ja vetkuttelin, kunnes minun oli pakko lähteä hipsiin jälleen koulun käytäville ja etsiä tällainen paketti esiin. Viikolla kävin viimeistelmässä tämän viimeisenkin keskeneräisen työni arvostelua varten valmiiksi.
Muutaman puhelinsoiton verran kuljin epätoivoisesti etsien, kunnes löysin pöydältäni omin nimikirjaimin signeeratun uunikipsipaketin.
Työkaluni olivat järeät, vaikka ei tuohon kipsiin paljon järeitä työkaluja uskaltanut käyttää. Varovaisen alun jälkeen alkoi jo näkymään hennon vihreää, on täällä jotain tuttua! Ainakin väri.
 Poistin työn ympäriltä reilun neljä kiloa kipsiä ja tässä tämä on ensimmäisen kerran päivänvalossa. Pingut, äiti ja poikanen.
Lasimurske on kulkenut kanavissa todella hyvin, kaikki pienetkin yksityiskohdat olivat täyttyneet.
Viimeistelyvaiheessa sahattiin ylimääräinen lasimassa pois. Sen jälkeen hioin timanttiplaanilla työn pohjan, kuulaimella viimeistelin sen mitä pystyin ja Dremelillä loput.
Kuvasin valmiin työn ledivalon päällä ja vein sen opettajan pöydälle odottamaan arvosanaa ja poistuin koulusta hissukseen.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen pari. äiti

Tess kirjoitti...

Voi miten kaunis ja herkkä teos :)

Eila kirjoitti...

Tosi kiva!!!

Marleena kirjoitti...

Ihanat pingut!!! <3

MarLi kirjoitti...

Hienosti on onnistunut pingviinisi!
Mulla jäi tuohon muottivaihdeeseen, vielä on lasista sulattamatta patskuni... sulla hermo kesti pitempään :) onnea siitä!

TeSa kirjoitti...

Kiitos.

Kisa kirjoitti...

Suloisia pingviinejä :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

IHANIA

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan IHANAT pingut!
Tosi herkkää ja niin kaunista.
t. anki silmukkaketjusta