maanantai 11. maaliskuuta 2013

Nukkikseen

 Tämä lehti lienee tuttu nukkisharrastajille, mutta minulle se oli ihan jotain uutta. Uteliaisuuttani ostin sen luettavakseni, joskos siitäkin irtoasi inspiroivia juttuja. 
 Aina sitä kulkee kaupoilla "nukkislasit" silmillään. Koskaan ei tiedä mistä se kiva juttu tulee vastaan. Vaikka joulu on jo hyvän matkaa takana, ja uusi vielä kaukana edessä, voisin poistaa kuuset ja koristeet nukkikseni salista. Ostin kuitenkin valaistun joulukuusen joko vanhaan taloon ja siihen joskus valmistuvaan. 
Tällainen usb-liitännällä oleva kuusi oli myynnissä Tigerissä. Vielä en tiedä miten tämä liitetään nukkiksen kytkentöihin, mutta kyllä se aikanaan jotenkin saadaan ratkaistua. Johto poikki ja uudet tipselit käyttöön.
 Lisää kivoja ideoita ja ohjeita pikkutaloihin löytyy tästä ihanuudesta, Nukkekoti Väinölän tapaan kirjasta. Kunpa ehtisin jossain vaiheessa rauhassa tutustumaan kirjaan. Saisin sillä lisättyä tekemättömien töideni listaa mittaamattoman pitkäksi.
 Muutama uusi asukas lisää taloon, kirpulta ostettu. Tuo parkuva nukke on aika söde nallensa kanssa. Pienempi nukke on huomattavasti helpompi vaatettaa, kun kaikki jäsenet liikkuvat kunnolla.
 Nukkis täyttyy vähitellen, osa sieltä, osa täältä. Tämän sivusta avattavan sohvan sain syksyllä, kun tytär kävi puolestani Forssan nukkismessuilla. Olin kovin menossa messuilemaan, mutta lopulta oma fiilikseni oli niin huono, että en lähtenyt laisinkaan. 
Kaikki nämä tässä esitellyt tavarat ja paljon aiemmin ostettua ja saatuja löytyy näistä työpöytäni alla olevista pärräkypärälaatikoistani. Ihan pientä keräilyn tunnelmaa...

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Oi vitsit, miten ihana sivustavedettävä!!!

Zelda kirjoitti...

Ihania nämä nukkisjutut, ihailen niitä aina äärettömästi. Meilläkin täällä Vihdissä on tuo Miniland, jolla on myös verkkokauppakin. Siellä olen aika-ajoin noita minijuttuja ihastellut. Pidän kyllä varani, etten itse niihin hurahda, se olisi sitten menoa se;)

TeSa kirjoitti...

Tämä on ihana hurahdus. Pieniä tavaroita, eikä vie paljon tilaa =)