lauantai 10. elokuuta 2013

Teatteri- ilta

Ei kesää ilman kesäteatteria, vaikkakin se meni näin loppukesään.
Täytyy sanoa heti, että tämä näytös meni ihon alle. Se tuntui ja tuntuu edelleen. Musiikilla on vahva voima ja tunnelma esityksessä oli kyllä mukaansatempaava. Vain muutaman kerran olen teatteriesityksessä tuntenut samoin, kuin eilen iltaisessa näytöksessä. Hrr! Esitys oli koko rahan arvoinen, nautin. 
Muistot tulvahtivat mieleen, kun kesäiltana 15- 20 vuotta sitten ajoimme Suurlavan parkkikselle tanssimaan Topin & Agentsien tahtiin, eikä tyhjää autopaikkaa löytynyt mistään.
Valkeakosken kesäteatteri oli meille uusi kokemus. Kaunis järvenrantanäkymä, melkoinen vesisade ja ukkonen, mutta se kaikki jäi taka-alalle, kun kuvitteellinen näytelmä vei mukanaan.
 On kesäyö, kertoi Topi Sorsakosken elämäntarinaa musiikin tahdin.
" On kesäyö – musikaali vie katsojat matkalle huikean uran ja kansansuosion saavuttaneeen Topi Sorsakosken elämän vaiheisiin, jossa hurtti huumori ja teeskentelemätön tyyli siivittivät Topin suomalaisten tuntojen tulkiksi."
Ilkka Koivulan äänessä oli jotain Topia, ainakin tahdoin uskoa niin, kun viimeinen kappale, Surujen kitara, alkoi soimaan...
Voi, ah, mikä näytös! Suosittelen. Tosin lisänäytöksistä huolimatta, liput on loppuunmyyty.
Väliajalla yritin pikkaisen innostua Jouni Kopsan lasitaiteesta, mutta eihän siitä mitään tullut. Liika kulttuuri on pahasta.
 Kulunut työviikko vaati taas omansa, vaikkakin pyrin jättämään aina aikaa vapaille illoille. 
 Yhtenä iltana tapasin ihanan ystävän, joka on jäänne tehtaan ajoistamme. Ihana nähdä kasvokkain, kuulla kuulumiset ja jatkaa taas siitä mihin viimeksi jäimme. Ei mitään pinnallista ja pakollista.
Järkkäsin tapaamisen syystä viikolle, koska olettamukseni oli, että aloitan ensi viikon alusta uudessa työssäni, mutta eihän se nyt ihan niin mennytkään. Jos sitten seuraavan viikon alusta =) 
Uusi työ mielessäni olen tehnyt vaatehankintoja, jotta kaikki olisi valmiina. Vielä, kun löytäisin miellyttävät työjalkineet, mielellään kahdet, niin voisin tepastella "kevytkenkäisenä" uuteen työhöni.
Tänään tepastelen marjapuskiin, keittelen mehuja, siirtelen kukkia, otan vastaan yhden korjaustyön ja hiukan voisin jopa neuloakkin.
Kuvissa keikistelee kaikki neljä kämmekkääni, jotka kerrankin ovat yhtä aikaa kukassa tai aloittelevat kukintaansa. 


4 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Ompa sinulla ollut monenmoista nauttittavaa katseltavaa sekä kuultavaa. Kesäteatterit ulkosalla katsoen ovat mitä parasta ajanvietettä, jos kokonaisuus sattuu olemaan vielä mielenkiintoinen ja hyvin esitetty kera musiikin. Joita myöhemmin muistella iltojen ratoksi kesän mentyä syksy iltoina. Mutta vielä on kesää jäljellä...kauniit hehkeät orkideat myös sinulla kukkivat yhtä aikaa, kun myös täällä omiani ihastellen katselen.
Ovat kiitollisia kukkijoita!
Onnellista ja hyvää mieltä alkavaan aherrukseesi, vielä on kesää jäljellä...<3

TeSa kirjoitti...

=)

satunNainen Paula kirjoitti...

Auts, oliko se NIIIIN hyvä??
Eilen tuli 10-uutisissa pätkä "On kesäyö" -musikaalista, se on ollut kuulemma yksi kesän suosituimmista kesäteatteriesityksistä.
Taisin tehdä virhearvioinnin, kun päätin skipata...

TeSa kirjoitti...

Tämä oli hyvä. Niin paljon kuin olemme käyneet teatterinäytöksiä katsomassa, tämä jää muistoihin.
En kiduta sinua enempää.