sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pitkästä aikaa

Edellisessä postauksessa Instu mietti väsymystilaani häiden jälkeen. Olihan se voimille ottava juhla niin monella eri tavalla.
 Lähinnä minulla on työstä ja aikaisista aamuista johtuva jatkuva väsymys päällä, kun herään edelleen 2-3 krt viikossa jo ennen neljää, jotta ehdin pakkamaan salaattia kasvarille ennen päivätyöhöni ryhtymistä. Hyvät alkulämmittelyt =)
Välillä teen myös sunnuntaisin aamuja, kuten tänäänkin, mutta aloitin vasta kuudelta.
 Työpäivän pituus keittiössä on vaihteleva ja sen huomaa kyllä kotiin päästyään. Nainen on ihan puhki. Minulle uusi ala on työhistoriani 7. ammatti.
 Aamut alkaa puuron keitolla, josta sujuvasti juoksujalkaa jatkamme lounastarjottavan valmistukseen. 
Kahden tehden työsarkaa piisaa, sekä viikoittaisia käveltyjä kilometrejä. Keittiötila ruokasalin kanssa on suuri.
Tykkään työstäni, jossa jokainen päivä on niin erilainen. "Pienet" vesivahingot tuovat omat haasteensa muutoinkin niin kiireisiin päiviin.
Päivätyöni, sekä osa-aikatyön lisäksi olen kevään aikana tarjonnut lasityökursseja lähiseudun opistoille, jotka kohdallani alkavat maanantaina.
Mikä lie, aikapulako, kurssien hinnat, vai missä syy, kun moni mielenkiintoinen kurssi on jäänyt alkamatta tänä syksynä. 
Yksi näistä oli sulatuslasikurssi, jonne ei saatu tarpeeksi osallistujia. Harmi. Olisi ollut mukava saada ohjata tällaistakin ryhmää, jossa olisi voinut tehdä vaikka mitä ihanuuksia.
Vielä on mahdollisuus osallistua joillekin kursseille, opisto-opas esille ja kursseja selaamaan!
Opiskelu kannattaa aina,

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kukkanen. äiti

intsu kirjoitti...

Ihanaakin ihanampi ja upea työ tuo kukkanen kaikkineen. Sen takiahan mä sitä sinun väsymystilaa juuri mietinkin,kun tietäen sinun viikottaisen työmäärän ja häät sitten vielä kaiken ohessa.No,aina sulla on kaikkee paljon:)

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis työ tekeillä.
Olipas kiva kertomus häistä. Ja niin paljon kuvia. Hienot juhlat on teillä ollut.

Eija kirjoitti...

Upea ihana kukkanen. Jos minulla olisi auto ja ajokortti tulisin heti kurssille...

ellu kirjoitti...

Upea kukkatyö!
Paljon mukavia kuvia hääjuhlasta. Hienot juhlat joissa paljon kivoja yksityiskohtia jotka tekevät siitä juuri tämän morsiusparin näköisen juhlan.

Sartsa kirjoitti...

Ihania kuvasarjoja! Toi kukkatyö on aivan upea!
Miäkii olen käyny kerran Ylöjärven kirkossa kuuntelemassa barokkikonserttia, kun olin nuorena Ylöjärvellä soittoleirillä. Kaunis kirkko.
Hääpari näyttää upealta ja ihania pieniä yksityiskohtia täynnä koko hääjuhla. Kukkarannekoru oli tosi kaunis ja rosmojoukko teki ryöväystä ihan tosissaan. :)
Onnea hääparille ja vanhemmille.

Unknown kirjoitti...

Voi miten kaunis :O
Ihailuni sinä taitava nainen !!!

Rantapuikko kirjoitti...

Tulossa jotain aivan ihanaa.....
Sinä se olet kerkeävä ja taitava ihminen..
Mukavaa alkanutta syksyä ja muista ottaa välillä rennosti =))

TeSa kirjoitti...

=)

Kiitos teille kaikille.