perjantai 4. lokakuuta 2013

Varusteurheilua

 Siskoni tahtoi minut mukaansa kauppakierrokselle, jossa hiukan kartoitetaan mitä, mistä ja millaista sisutus- ja rakennemateriaalia lähikaupunkien rakennusliikkeet oikein tarjoavat. Siinä oli siskolla mennä pää pyörälle, kun suurissa hehtaarihalleissa kierreltyämme hukkui suuntavaistokin. 
Voi mitä mahdollisuuksia, mikä valtaisa materiaalien kirjo meitä odottikaan ja minä vain huokailin oman kodin pintojen uudistamisen tarvetta. Järki käteen ja avuksi toiselle.
 Laskelmia, vertailuja ja arvioita tehdessämme olin katsellut tällaista työkalulaukkuakin, mutta kiireessä mitään itselleni jaksanutkaan miettiä. 
Muutaman päivän viiveellä, miäs lähti sisareni matkaan peräkärryajoon noutamaan valitut tuotteet ja siltä matkalta sain reissutuliaisena itselleni  maximaalisen työkalulaukun, jossa on jopa kolmen vuoden takuukin!
Aatelkaa, kässylaukku takuulla.
Todellisuudessahan tämä on oikea työkalupakki.
 Luulen, että ensisijaisesti miäs suunnitteli käyttäväni tätä lasityökalujeni kuljetuslaukkuna, olkahihnat ja kunnon tukeva kädensija. En kuitenkaan halua jättää kalliita välineitäni avonaisena vapaasti käytettäväksi, kun olemassa olevassa työkalupakissani on kansi ja lukko.
 Siksipä valjastin uuden pakkini käsitöideni matkalaukuksi. Tukeva muovipohja, yks kakskymmentä pikkutaskua pakin ulko-, että sisäpuolella, tarranauhoja joihin pujottaa esim. sakset, kunnollinen tilavuus matkalla tarvittaville langoille, ohjeille, muistilapuille, kynille ja kaikelle pikkupurtavalle, juomapullolle.... mitä pitkillä kiakkomatkoilla naisen mieleen juolahtaakaan ottaa mukaansa.
 Yhteen taskuun sujautin Kristiinalta taannoin saamani neulakirjan, jonka sivuilla monenlaiset neulat ovat siistissä rivissä odottamassa työn viimeistelyä.
Aika pähee kuljetusväline!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On siinä väskyä täytettäväksi. äiti

KristiinaS kirjoitti...

Samanlaista pakkia muinoin katselin samaan tarkoitukseen mutta sitt tulin "järkiini" ja pakki jäi kauppaan.
Hih, neulakirja on vielä elossa. Mä muistan ku tuon tein, ekasta tuli ihan susi ja tuotakin vähän häpesin, ei tullu semmonen ku mielikuvissa oli. Mutt minkä tein sen tein. Montaa iltaa olit mielessäni ja sait neulakirjan.

TeSa kirjoitti...

Tähän väskyyn saa kyllä "hukkumaan" vaikka mitä ja ainahan sen voi valjastaa toiseenkin käyttöön.
Neulakirja on ihan mahtava apuväline.

Sirutuuli kirjoitti...

Hyvä idea! Mie tykkään kaikista laukuista, joissa on mahdollisimman paljon erilaisia lokeroita ja taskuja :)

TeSa kirjoitti...

Niin minäkin, niihin voi hukuttaa paljon tavaroitaan talteen.