torstai 28. marraskuuta 2013

Joulukalenteri 2013

 Kourallinen punaisia nappeja, toinen valkoisia. Pussillinen Tiimarin pieniä kulkusia, sydänpyykkärit Tigeristä, sydännauha Eurokankaasta.
Edellisen päivityksen pienet sukat saivat muutaman illan nutaamisessa persoonallisen ilmeen, kun ompelin nappeja, nauhoja ja kulkusia kiinni.
Näin se jotenkin alkoi, aiemmin illalla tekemäni päivitys.
Minä pölvästi, oikea tunareiden tunari, poistin tekemäni päivityksen, kun olin sammuttamassa konetta.
Äsh!
Mukailen aiempaa tekstiäni, välittämättä tapahtuneesta sen enempää. Älkäätten välittäkö.
Kommentit tallentuivat, kiitos teille.
 Jokainen sukka sai oman persoonnallisen koristuksensa, yksikään pari ei ole toisensa kaltainen.
 Itseoikeutetusti 6.pv sukka on sini - valkoinen. Perussukka, jonka pystyraidan tein silmukoimalla.
 Jouluaaton sukaksi valikoitu viime vuonna tekemäni sukkaparin, käyttämättömän, toinen kappale, jossa vaaleanpunainen lumihiutale hempeilee.
 Kokosimme kalenterin- miäs, nuorimmainen ja minä, harjanvarren ja kahden lehtikuusenoksan ympärille.
Varren ympärillä kiertää lyhyehkö ledivalonauha, joka antaa kauniin taustan joulusukille.
 Lisäilin vielä muutaman lasitähden sinne tänne. Tähtösiä on vielä jäljellä, jos haluat itsellesi samanlaisen, laita viestiä sähköpostiini.
  Nuorimmainen kiinnitteli höyhenet ja enkelit ylimpiin oksiin, minä pienet lasiprismat alempiin.
Tänä syksynä lasitöiden osalta kaikki työni ovat tässä yhdessä linnussa =)

 " Luukuista" tulee löytymään jouluisia ajatuksiamme, tapahtumia ja iloista joulumieltä.
 Kalenteri on asetettu näkyville joulukuun ajaksi Mampsellin lounaspaikkaan.

 

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana idea! Mietin tota seinää ja oikein päättelin missä on.äiti

kosotäti kirjoitti...

Ompa hauska ja erilainen kalenteri.

Sirkka kirjoitti...

Voi hyvänen aika tässä on kyllä oikea tekemisen näyte! Loistava idea ja kuinka kauniisti olet sen toteuttanut, olet kyllä kaiken mestari. Lasilintukin siellä kauniisti kukoistaa.

intsu kirjoitti...

Kyllä on hienoakin hienompi ja ihanasti ideoitu kalenteri. Ei kyllä löydy toista täsmälleen samanlaista.

*VEKKI* kirjoitti...

Voi että kuinka kiva idea ja kaunis pelkästään vaikka koristeenakin.

seijap kirjoitti...

Tää on niin ihana!

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

Todella mukava idea ja erittäin hieno toteutus! Erilainen kalenteri, kuin mitä yleensä kohtaa :)

Eija kirjoitti...

Oikein kiva kalenteri. Ihana idea.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille.