torstai 23. tammikuuta 2014

Vitosen taulu

Taas muokataan!
Ostin taulun ystävän kirpparikuormasta vitosella, ajatuksella tehdä tästä peili leveällä kehyksellä.
Ei tullut peiliä ei, mutta taulu kuitenkin.
Vanha maalattu kangas kupruili sen verran, että sen saattoi surutta poistaa kehyksistään. Ja sitten miäs avuksi.
Pojan huoneessa ollut itse duunattu ilmoitustaulu ei kelvannut enään poitsulle, joten pyysin saada sen itselleni tämän työn taustaa varten.
Päällikankaana ollut pellava oli hyvässä kunnossa ja se sai jäädä palvelemaan vielä uusissa kehyksissä. Miäs pienensi kuitulevyn sopivaan mittaan ja taustapala naputeltiin paikalleen.
Ainoa haitta oli, että kangas oli leikattu liian pieneksi, kun selkäni käänsin, jolloin levy jäi ikävästi näkyviin.
Hetken mietin, että laitanko levyn reunoihin koristenauhan. Se olisi ollut liian tavanomainen. Hyödynsin epäkäytännölliset mittanauhani, jotka olivat sen sadalla eri rutulla, eikä koskaan pysyneet käytössä suorina.
Liimaa levyn reunaan ja mittanauhat paikoilleen.
Taulu kiinnitettiin työpöydän päässä olevaan kaapin päätyyn, jolla saatiin peitettyä kaapissa näkyvät epäsiistit jäljet.
Tähän sopii hyvin ihana Tilda- vuosikalenteri, pinssit ja rintaneulat. Nauhat ja kivat koristukset.
Taulun kehyksissä näkyy ajanpatina, jota ensin mietin maalailla. Olkoon näin, sopii hyvin vieraskammarin muiden tavaroiden ja esineiden kanssa.
Tämän työn myötä saa valssaaminen loppua, on nimittäin viime aikoina mööbleerattu ihan hetken tarpeisiin.
 

9 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Oi vitsit miten siitä tuli hieno! Hauska idea tuo mittanauhareunus!

Eija kirjoitti...

Hieno muistitaulu.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tulipa tosi upea. On se vain ihmeellistä, miten sinulla on hyvä mielikuvitus. Mittanauha on ihan huipuidea.

Sari kirjoitti...

Hieno idea ja upea toteutus! Hyvää viikonloppua!

tia kirjoitti...

Olet sinä kekseliäs, hieno taulu!

*VEKKI* kirjoitti...

Taiteilijan lapsena en oikein tykkää että tauluja rikotaan, mutta täytyy sanoa, että hieno tästä tuli ja uuskäytössä loistava.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Nainen Nelikymppinen kirjoitti...

Ihan mahtava idea eikä sellainen tylsä perinteinen ilmoitustaulu ollenkaan! Ollapa kotona edes yksi tyhjä seinä, mihin voisi kiinnittää tuollaisen :) .

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös sinulle.