tiistai 11. helmikuuta 2014

Sankareita

 Tiesithän sinäkin, että tänään vietetään valtakunnallista 112 - päivää? Jokainen meistä voi olla arjen sankari tekemällä pieniä tekoja joka päivä oman ja muiden turvallisuudesta huolehtimalla.
Minulle on aina ollut sydämen asia kaikki turvallisuuteen liittyvät seikat, niin kotona kuin työpaikoilla.
Esteetön kulku, sammuttimet ja hälyttimet. Tavarat omilla paikoillaan, kulkuväylät siisteinä ja palonarat tavarat poissa lämmönlähteiden luota. Kiinnitän aina huomioni näihin seikkoihin. 
Jokaisessa kotimme huoneessa on palohälytin ja kumpaisenkin uloskäynnin läheisyydessä on jauhesammuttimet. Lisäksi keittiön läheisyydestä löytyy suuri sammutuspeite. 
Vain kerran olen joutunut vetämään sokan irti ja tyhjentämään oman sammuttimen kotonamme.
Jokaisen olisi hyvä päästä kokeilemaan miten tehdään alkusammutus, sekä peitteellä, että sammuttimella.
 Itselläni palokuntatyöstä tuli vuosia kestänyt aktiivinen ja mukaansa tempaava harrastus, jonka aloitin hyvin nuorena Jokioisten vpk:n riveissä. Pienellä paikkakunnalla harrastit joko pesäpalloa, juoksua tai vpk:n toimintaa. Osallistuin näistä kahteen, juoksuun (tsempparina ja kirittäjänä) ja palokunnan toimintaan.
Ihan parhaita hetkiä oli leirit ja kilpailut, joihin pääsin osallistumaan uudelle paikkakunnalle, Hämeenlinnaan, muutettuamme.
Täällä harrastustoiminta oli todella aktiivista ja monipuolista. Nuorten riveissä minut huomioitiin ensimmäisenä tyttönä vuoden kiertopalkinnolla, josta olin ja olen edelleen hyvin ylpeä!
Sain paikan nuoriso-osastoon yhtenä kouluttaja ja samalla osallistuin myös miesosaston harjoituksiin, jotka olivat hyvin fyysisiä. 
Savusukellusta, laitetuntemusta, kalustoa ym.tietoa niin paljon, että suunnitelmissani oli hakeutua tuolle alalle opiskelemaan.
 Suunnitelmiini tuli kuitenkin muutos, kun tapasin entisen poikaystäväni, nykyisen miäheni. 
Harrastukseni ei loppunut kuitenkaan muutettuani, vaan kävin puhumassa paikallisessa palokunnassa mahdollisuudesta osallistua nuoriso-osaston toimintaan, jota kuulemma oli, mutta heikonlaisessa hapessa.
Se viriteltiin uuteen kuosiin ja toimin täälläkin jonkin aikaa nuorten parissa nuoriso-osaston johtajana, kunnes aloin odottaa ensimmäistä lastamme. Niin jäi hieno harrastukseni. Naisosastoon en halunnut koskaan liittyä, mutta kaikki ajatukseni myös heille.
Olkaa tekin arjen sankareita kukin tahoillanne, 

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania muistoja vuosien varrelta olet kirjoittanut. äiti

TeSa kirjoitti...

Voi niitä "lennettyjä" menoja....

Sirkka kirjoitti...

Totta, hyvä ja todella tarpeellinen huomio kaikille. Paljon kerrot tärkeätä asiaa kaiklle. Näitä on aina hyvä kerrata ja palata muistiin.
Meillä on järjestetty yhteisesti työporukalla, niin että saamme harjoitella palon sammutusta erilaisin toimenpidein. Palohälyttimet on meillä myös ala ja yläkerrassa sekä sammutuspeitteet.
Hyvää ystävänpäivää<3

Sari kirjoitti...

Meillä pojat olivat jokainen hetken vpk-laisia, mutta eivät kovasti innostuneet. Eivät nauti yöreissuista pois kotoa ja vanhin kärsi myös kovasta korkean paikan kammosta. Joten aika pian tuo jäi. Mukavalta se kuitenkin silloin vaikutti.
Oli jännä lukea, että olet Jokoisilta, sillä itse olen Forssasta kotoisin. Pieni on maailma.

intsu kirjoitti...

Kyllä mä kovasti mennen tullen siinä Tei-kankaan jälkeen yhtä palonaista ajattelin,mutta perjantai-illalla,kun ajeltiin,niin oli jo aika myöhä ja meillä pitkä matka siitä vielä edessäkinpäin,niin ei voitu poiketa. Takaisin tullessa samoin ja yhtä kyytiä ajettiin kotiin kertaakaan pysähtymättä ja suoraan Sindiä hakemaan hoidosta.

TeSa kirjoitti...

Omia taitojaan on välillä hyvä kerrata, osaa tarvittaessa toimia oikein.
Sari, Jokkis-city oli asuinpaikkani 70-luvun lopussa vain muutaman vuoden.
Intsu, kuin mun kämmenpohjani ei edes kutisseet?

Susi kirjoitti...

Kiva tarina :) Niin se aika vierähtää. Ihania nuo nukkisjutut! Koskahan mä ehdin toteuttaa mun nukkisunelman, ehkä sit eläkkeellä ;D Mulla on pieniä ostoksia jo siihen...