perjantai 17. huhtikuuta 2015

Täältä vappuun


 On aika saatella kulunut kurssikausi lomalle. Syyskuun alusta huhtikuun loppuun jättää taakseen satoja ajettuja kilometrejä. Aika on kulunut joutuin, mukavassa ja innostuneessa seurassa.
Kiitos kaikille!
 Tulevat viikonloput olen varannut opistoiden kevätnäyttelyille, joista ensimmäiseen Sastamalan opistolle, Suodenniemen osasto, kävimme laittamassa miähen kanssa lasitöitäni näytille. Näyttely avoinna 18.4. klo 10.00 - 15.00 ent. Koskelan tehdashalli.
Kyllä, minun töitäni. Saadakseni ensi talveksi työtä opiston parissa on hyvä tapa esitellä kävijöille lähialueen kurssitarjontaa pienimuotoisesti.
 Samoin huomenna vien osan töistäni Vammalaan, jossa on mahdollista tutustua osaston kevätnäyttelyyn kolmen päivän ajan, 18.-20.4. 
Asiasta kirjoitti Tyrvään Sanomat jutun.
Itse olen paikalla lauantaina pitämässä työnäytöstä. Mahdollisesti vielä sunnuntainakin, mutta maanantaina kutsuu sitten muut työt ja illalla kevään viimeinen lasikurssi.
 Viikon kuluttua perjantaina olen laittamassa kurssilaisteni työnäyttelyä Mouhijärven osastolla, jota voi käydä katsomassa  la 25.4.2015 klo 10.00-15.00.
Saatta olla, että pidän täälläkin työnäytöksen. 
Nämä kaikki osastot ovat Sastamalan opiston näyttelyjä.
 Ja tästä vielä viikko eteenpäin, vapunaattona, olen laittamassa lasikurssin kevätnäyttelyä Petäjä-opistolla Parkanossa.
Opiston töitä on nähtävillä useammassa eri paikassa eri aikaan, mutta päänäyttely pidetään musiikkiopistolla 1.-3.5. klo 12.00-16.00.
Tänä kuluneena vuotena on opistoiden kurssitarjonta ollut jälleen runsasta ja monipuolista. 
Innokkaita tekijöiden taidokkaita töitä on mukava mennä katsomaan. Hakemaan inspiraatiota ja suunnittelemaan tulevan kauden harrasteita.
 Unohtamatta niitä monia laulajia,soittajia ja tanssiesityksiä.
 Kuvauksellinen puunrunko kutsui luokseen matkalla Suodenniemelle.
p.s 1 500. päivitys!


2 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Wau mitkä kuvat!
On sinulla siellä puuhaa kaiken tuon järjestämisessä.
Harmi ettei ole mahdollisuutta päästä näyttelyihin.
Mukavaa viikonloppua!

sartsa kirjoitti...

Todellista luomua. Tossa tarvii olla tosiaan silmä taiteelle, kun noita asettelee ja kuvailee.
Revontulet oli kauniit.