sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Keskikesä

 Aurinkoinen ja lämmin juhannussää puhutti kokkotulilla. Edellisistä kokkojuhlista muistan vain, että en suostunut nousemaan edes autosta kylmän ja sateisen ilman vuoksi.
 Olemme viettäneet juhannuksemme miähen kanssa kahden pihalla puuhastellen.
 Vähitellen on saatu kierrettyä jokainen nurkka.
 Aattona minulle iski mahdoton pakkomielle. Ilman kukkoa ei juhlia aloiteta! Kävimme ostamassa kanaselle kaverin, joka lennähti jo aikaisin keväällä kasvarin katolle.
 Juhannuspäivänä istuttelin varsiselleriä, maissia ja jättisipulia. Miljan puun ympärille on kehkeytymässä pieni mansikkamaa, mutta pienen harkinnan jälkeen päätimme, että antaa talven muokata vielä maata ja otetaan pieni kesäsato muista herkuista tänä vuonna.
 Rikka-astiaa on siirretty pitkin pihaa ja kompostit on saaneet täytettä.
 Lämmin toukokuu joudutti kasvustoja ja näin mekin saimme ihailla jo juhannuksena pionien kukintaa.




 Kässyt eivä etene millään rintamalla. Iltamyöhällä jaksan muutaman rivin neuloa. 
Nämä langat eivät liity mitenkään tekeillä olevaan neuleeseeni, vaan ovat omaa sarjaansa.
Pesin reilun kilon verran lankakeriä pesukoneessa. Lanka on ihan älyttömän raastavaa neuloa, joten käsittelin sen pesemällä hiukan käyttöystävällisemmäksi.
 Laiton 2-4 kerää pesupussiin sen enempää avaamatta keriä. Pesun jälkeen langat ulos kuivumaan ja päivän aikana availin myttyjä kerän sisältä jouduttaakseni kuivumista. Illalla kannettiin kuivausteline pirttiin, jossa olikin pian lämpöisen villasukan tuoksu!
Seuraavana aamuna keräsin langat löyhäksi keräksi odottamaan inspiraatiota.
Täytyy sanoa keriä tehdessäni, että oli kyllä paljon helpompaa kerätä, kuin vyyhdellä kasvivärjättyjä villoja, joissa oli aina kaikenlaista kasvia ja karaa.
 Tämän sunnuntaisen hellepäivän pyhitän sisätöille. Ulkona paahtava aurinko tuo lämmöllään arkityön mieleen. Pesen pyykkiä pihalle kuivumaan, imuroin petejä ja lattioita ja nautin rauhallisesta siivouksesta.
 Tästä ovesta lisää kuvia ja tarinaa toisella kertaa.

4 kommenttia:

Lappeklipp kirjoitti...

Ihania kesäkuvia, kiitos niistä!

KristiinaS kirjoitti...

Ostin itselleni juhannuskukaksi punaisen ja valkean pionin. Olivat nupulla ja ajattelin, että auetessaan levittävät huoneeseen huumaavan tuoksunsa. Pöh, seuraavana päivänä jo oliva sepposen selällään eikä tuoksua missään. Mitä lie hajutonta mallia olivat.

Päivikki kirjoitti...

Kiva katsella kaunista puutarhaa! Ihailin myös edellisen postauksen Lemmy-tyynyä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat kesäkuvat. Meilläkin oli Juhannuksena helle, mutta tänään satoi kaatamalla. Sekin on ihanaa, koska luonto herää uuteen kukoistukseen ja minäkin saan jotain kotitöitä aikaiseksi.