torstai 11. toukokuuta 2017

Alipainevalu

Ei paljoa suurempi kuin 2 € kolikko ole kooltaan nämä kolme tekemääni kukkakehää.
Tänä keväänä olen taas pitkästä aikaa päässyt työskentelemään vahojen kanssa. Näissä töissä olen käyttänyt kovempaa vaaleanpunaista, sekä pehmeää muokattavaa punaista vahaa.
Valmiiseen muottiin tehdyt renkaat olivat täynnä tyhjää keskustaa, joten niihin piti näpertää jotain katsottavaa.
Aloitin muovaamalla käsissäni puniasen vahan pehmeäksi ja asettelin renkaan alarenunaan pienen kukinnon. Pienen sormiharjoittelun jälkeen syntyi vielä pienempiä vahakukkia, joita kalloiksi kutsutaan.
 Kun kaikki pienet osaset olivat paikoillaan, tehtiin vielä valukanavat, joilla työ kiinnitettiin kolvaamalla vahapuunrunkoon.
Puunrunko asetettiin kipsaukseen menevään purkkiinsa ja notkea liemi peitti kaiken.
Höyrytyksessä vaha suli pois, jonka jälkeen sula messinki kaadettiin onkaloihin. Jäähdyttyään työ purettiin osiin ja jokainen pääsi viimeistelemään omat työnsä katkomalla valukanavat, rälläköimällä, hiomalla ja vahaamalla haluttuun sävyyn.
Näitä tapparoita tein kaksi. Patinoin pintaa hieman tummemmaksi.
Otin kokeiluun myös tervalepän kävyt, jotka ovat vielä viimeistelemättä.
Samoin trumpetti, x 2, jotka jäljensin valmiista nukkekodin sisustuksesta.

3 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa!♥
Kaikkea ihanaa olet ahkeroinut!
Tulee niin vähän vierailtua toisten blogeissa, -harmi!
Mutta kun tuntuu että muutenkin kuluu ihan liikaa koneella aikaa, niin olen sitä yrittänyt tietoisesti vähentää.
Toivotan kauniita (ja toivottavasti myös lämpimiä) kevätpäiviä!♥

enkulin käsityöt kirjoitti...

WAUUUUUU MITÄ UPEUKSIA

TeSa kirjoitti...

Kiitos Titti ja Enkuli.
Toivotaan, että lämpimät kelit olisi jo nurkan takana.