sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulu, joulu tullut on

Joulun juhlintamme on alkanut Kierikkalasta, Sikomäen joulukirkosta 23.12.
Tilaisuus järjestettiin jo 18.kerran ja paikalla oli jälleen runsaasti väkeä. Huikea näkymä, kynttilöin valaistu portaikko ja paikka.
Kova tuuli humisi puiden latvuksissa, mutta se, eikä ajoittainen vesisade haitannut, kun kuuntelimme tilaisuuden loppuun.
Taatan, eli Frans Emil Sillanpään joulusaarnan vuodelta 1945 luki Eero Pylsy.
 Niin vain pääsimme 4. adventtisunnuntaihin, jolloin sytytimme yhden kynttilän lisää. Koti on valaistu kynttilöin, valonauhoin ja vain ajoittainen imurin hurina kuuluu vielä iltasellakin.
 Vietämme miähen kanssa aaton kahdestaan jo toistamiseen. Lapset perheineen ovat suunnanneet omiin joulukarkeloihinsa ja tämä on mahdollistanut miähen ja minun omat joulusuunnitelmat.
 Viime hetken koristelut, pienet huonekalujen siirrot =) ja nurkkien kohentamisen. Tällaista se sitten on, kun pää on täynnä ideoita, joita ei pääse toteuttamaan arkikaaoksessa.
 Kuusi koristeltiin viikko sitten. Vain muutama lisäkoriste on tullut ostettua tänä vuonna. Jostain syystä minua ei napannut oikein mikään, vai oliko väsymyksellä osansa?
 Tontut asettuivat kuusta katsomaan, mutta käytännön syistä, siirsin ne jo toisaalle. Lapset perheineen saapuvat joulupäivänä vierailulle.
 En koskaan, ikinä milloinkaan, ole jättänyt jouluruokien ostoa aatolle. HUI! 
Kepillä jäätä, kyllä kaupasta vielä valmis joulu saadaan. Kauppojen pitkä aukiolo, 24/7 mahdollisti meidänkin ruokien oston. Hiljaistahan siellä oli. Missään ei täytynyt jonottaa, kärryt tuli sullottua täyteen kenenkään tuuppimatta ja hedelmätiskillä saattoi punnita ostoksensa kenenkään etuilematta.
Samalla ajolla kävimme viemässä kynttilät haudoille. No niillä main olikin sitten havaittavissa ruuhkaa.
 Haluan puolestani toivottaa hyvää joulua teille kaikille. Viettäkää lämminhenkinen joulu, nauttikaa ja ottakaa hyvä asento. Lepo vaan!
 









2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kaunista ja tunnelmallista.
Rauhaisaa ja Tunnelmallista Joulun Aikaa Sinulle

Kati kirjoitti...

Ihanaa jouluntunnelmaa! Kiitos kuvista!
Toivottavasti joulunviettosi on sujunut suloisesti!