torstai 29. kesäkuuta 2017

Virkattu päällinen

 Tuolini selkänoja sai kivan lisän tyynystä, jonka päällystin virkkaamalla, kuten aiemmin tekemäni istuinpehmusteen.
Himppasen mietin, että virkkaanko tälle päälliselle henkselit, jolloin saisin selkätyynyn pysymään paremmin paikoillaan. Tulin kuitenkin siihen päätökseen, että en liiemmin ennätä istuskelemaan kasvarin pehmusteilla, että alkaisin virittelemään päällistä kohdilleen. Nakkaan tyynyn kohdilleen, ja se on siinä.
 Virkkasin samanlaisen kantokahvan, kuin edeltäjäänsä ja ompelin vetoketjun yhdelle syrjälle. Siinä olikin sitten ompelukoneeni viimeinen tikki. Kone nimittäin hajosi korjaamattomaksi. Miäs kävi konehuollossa, jossa luettiin madon luvut ja annettiin linkkivinkki uusia koneita varten.
Pääasia, että akuutisti en tarvitse konetta laisinkaan. Ja onhan minulla toinen ompelukone valmiina käyttöön, mutta sille pitää raivata jostain suuri tila, kun on mallia, sisäänrakennettu, valmiilla pöydällä.
Tyynynpäällisessä käyttämäni lanka on Schachenmayr nomotta, Punto Color.
 Saimme eilen mieluisia vieraita, kun Milja kävi äitinsä kanssa meitä tervehtimässä. Puuhailimme miähen kanssa pihatöiden parissa, mutta saatoin arvata tytön äänenkäytön perusteella, että talon kulmilla olevat vesiastiat saivat pienen ihmisen kiukkuiseksi.
 Vietimme pienen kahvitteluhetken huvimajalla, jossa mustikkapulla ja piirakat tekivät kauppansa.
 Pihapuuhailut ovat pitäneet meidät kiireisenä koko kesäkuun ajan. Montaakaan kukkivaa ei pihasta tällä hetkellä löydy, mutta aina jostain näkyy jokin kiva lisä tai pihakoriste, jolla pihaa elävöitetään.
 Nämä lasipallot on puhaltanut Minna Mäkinen, Lasipaja Sinisiipi, Ylöjärvi. 
Pallot ovat paksua lasia, paljon joulupalloja suurempia ja näitä voi tilata lähes minkä värisenä tahansa. Itse tilasin limen, turkoosin ja roosan.
 Puutarha alkaa olla viimeistelyvaiheessa. Onhan tässä vielä kolmatta päivää aikaa puuhastella ja toivottaa puutarhaystävät tervetulleeksi vieraaksemme su 2.7.2017 klo 12-18.
 

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Puut tytöille

 Taas ne siellä puuhailee!
Juhannuksena käynnistettiin ruohonleikkuri joka ainoa päivä. Sorry naapurit. Ne sateet, ne sateet.
Ehkä se ruohonleikkuri oli vielä siedettävissä, mutta se että päräytettiin moottorisaha juhannuspäivänä käyntiin, saattoi olla hiukan takahammasta pakottavaa.
Kuljin hetken aikaa puuntaimi kädessäni, kun etsin sille hyvää kasvupaikkaa. Mikään muu ei tullut kysymykseenkään, kuin paikka takapihalla, jossa kasvoi hapan talviomena. Niin hapan, että edes pikkulinnut eivät sitä syöneet.
Miäs kyllä sanoi tykänneensä omenista. Jasso!
 No, puu kuitenkin kaatui. Kiitos nuorimmaisen. Miäs ronttas traktorilla puu kaatuu-puun pois tontilta saman päivän aikana. Ihan kuvauksiin sitä ei ehditty siistimään.
Niin se omppupuun kaadon syy oli saada paikka Venlalle kasvuun laitetun puun (2015) tilalle uusi puuntaimi.
Ruusumanteli ei sitten soveltunut kasvuvyöhykkeelle, jossa asumme. Ensimmäinen talvi meni hyvin, toinen kituutellen, kolmannen jälkeen oli kasvua vain varressa, johon uusi kasvu oli vartettu. 
Tein hartiavoimin töitä, että sain taimen irti maasta alkukesästä. Juuret olivat jo syvässä Hämeenkyrön mullassa, mutta ei auta kuin toimia ja poistaa huono kasvusto ja antaa tilaa uudelle.
 Taimitarhoja kierrellessämme pohdimme mikä olisi kannattava hankinta. Se, että kestääkö talven, jää aina nähtäväksi.
Tällä kertaa päädyimme ostamaan itsepölyttyvän päärynäpuun, Pepin.
 Venla häärää itseoikeutetusti istutuspuuhassa mukana isänsä kanssa. Touhukas tyttö, joka heitti sahanpurua puun juurelle, multapaakun ja savikökön.
 Vaari pitää puunrungon suorassa, että maa soljuu hyvin juurien ympärille.
 Kun tukipuukin on asetettu istutusmonttuun, saa lapioida loputkin mullat. Sitten alkaa se mukavin vaihe mummin kanssa.
 Kastelu!
Vaari mittailee pyörän sisäkumia sidontaa varten valmiiksi, kun ties monennenko kerran haettiin lisää vettä, vaikka sitä tuli kyllä ihan jatkuvasti taivaaltakin.
 Enimmäkseen Venla kasteli tukipuuta, vaikka yritin opastaa, että se on jo menetetty peli, tuoretta runkoa varten sitä vettä haettiin.
 Vielä muutamat kököt puunjuurelle.
 Vaari teki heti sidonnat valmiiksi asti.
 Kun me sitten haettiin jälleen vettä =)
 Kasvakoon tämä päärynäpuu suureksi ja satoisaksi!
 Vanessa (2017) saikin havupuun.
Halusin ehdottomasti Suomi 100 havun, joka on sinikuusi, Baby Blue. Tämän hankinnassa oli miäs aktiivinen, kun teki soittokierrosta taimistolta toiselle. Lopulta saimme oman puumme, joskin hakumatka oli himppasen pidempi, kuin kylälle ja takaisin.
 Vanessan puu istutettiin takapihan alareunaan kahden muun havun lisäksi. Siellä on minun oma muistopuuni, lehtikuusi, sekä nuorimmalta saamani aitakuusi.
 Tyttö katseli, kun muut puuhaili puun istutuksessa.
 Venla suoritti tärkeää tehtäväänsä ja kasteli tämänkin taimen.
 Isukki pääsi lapioimaan puun juurelle multakasan.
 Olemme osaltamme olleet mukana istuttamassa lastenlasten omia muistopuita, jotka rekisteröimme aihetunnisteella #juhlapuu.
Kasvakoon kohisten pienet taimet!
 Mukana tempauksessa nuorimmainen ja tyttöystävä.
 Apulaispuutarhuri Venla.
 Opastan sinut puutarhan saloihin.
 Sekä pieni Vanessa.
Keskimmäisen lapsenlapsen, Miljan (2016) puu selvisi hyvin ensimmäisestä talvestaan.
 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Emil Wikström

 Tänä vuonna ei menty juhannuskokolle. Ei grillattu. Ei saunottu, eikä uitu. 
Ei vietetty juhannusta juhlavasti, vaan aattona pakerrettiin pihatöissä, kun sää salli ja lähdettiin liikkeelle sen verran ajoissa, että ennätettiin käydä menomatkalla ruokakaupassa.
Olen viehättynyt kotimaan kulttuurista, liekö syynsä opiskelulla, joka mahdollistaa käynnit kulttuurikohteissa ja ruokkii tiedonjanoani.
Se, että saan miähenkin mukaani on hieno juttu! Kukaan muu ei lähipiirissäni edes lähtisi mukaani. Ostimme liput Visavuoren museoon ja suuntasimme oppaan matkaan, jolloin saimme paljon enemmän käynnistämme tietoa, kuin läpysköitä lukien. Esittely kestää noin 45 min.
 Pihapiiri, suomalainen maisema vesistöineen oli jo niin kaunis, että olin iloinen ottaessani järkkärin matkaan.
Vanhat suojaisat tammet ottivat vieraat vastaan. Kukkapenkit ja pihan vehreys sai minut lähes kateelliseksi. 
Tosin, olihan nuo puut istutettu n. 100 v. sitten, että mitä sitä kadehtimaan. Emil Wikström oli kiinnostunut kukista ja kasveista niin, että oli tilannut jopa ulkomaisilta siemenlistoilta kokeiluun erilaisia kasveja.
 Tässä rakennuksessa on vaikutteita karjalalaisesta rakentamisesta.
 Jylhä kallio on varmasti tuonut oman haasteensa rakentamiseen.
 Erkkerissä on viherhuone ja parvekkeellinen uloke on tähtitorni.
 Rakennukset ja pihapiiri ovat idylliset. Kauniita yksityiskohtia, kiveä, muureja, seinämiä.
 Suuri allas, jonka keskellä kalastajapoika.
 Taustalla, kallion päällä on lystimaja.
 Museossa sisällä oli valokuvaaminen sallittu ilman salamaa. Arvannette, että kuvasin ja paljon. Kuljin joukon viimeisenä kuvaten, enkä näin kuullut ihan kaikkea. Sen kuitenkin, että Wikström on tehnyt lasitukset uunitiileihin. Kuvasinkin kaikki uunit.
Uunin päällä on pienoismalleja, joista tunnetuin taitaa olla nämä kasvot.
 Kivimies! Tunnistitko?
Wikström on käyttänyt oman kylän miehiä ja naisia mallinteissaan, niin tässäkin.
 Helsingin rautatieaseman Lyhdynkantajapatsaat ovat tunnetuimmat patsaat Wikstömin tuotannosta. Ja ehdottomasti hauskimmat, kun VR teki näistä liikkuvat hahmot mainoksiinsa.
Patsailla on ollut myös pikkusiskot, mutta ne tuhoutuivat sodan aikana.
2013 patsaat konservoitiin ja samalla museo sai yhden valopallon kokoelmiinsa Suomen Rautatiemuseon lahjoituksena.
 Poistun ateljeesta.
 Matkalla näemme erilaisia työkaluja,
 opintojen ja kokeilujen tuloksia.
 Yksityiskohtia, mittasuhteet on opittu. Minä en ole oppinut. Ehkä opinnot Pariisissa opettaisivat.
 Emil ja Alice Wikström. Muotokuvat lapsista sivulla eivät onnistuneet huonossa valossa.
 Vihererkkeri. Ihastuttava huone, jossa on pidetty teetauot.
 Kuva urkuparvelta. Näimme myös höyrykoneen, jolla urut puhkuivat.
 Wikströmin veljen rakentamat urut.
 Näkymä tähtitornin parvekkeelta.
 Kivimuuri on jäänne tulipalossa tuhoutuneesta kodista.
 Näkymä Vanajaveden suuntaan.
 Kaukoputki ylös tähdistöön.
 Yksityiskohtia kodista alkuperäisin huonekauluin, joista suurin osa on ostettu Pariisista.
  Hiirenloukku viidelle siimahännälle.
 Konstuuri.
 Kierroksen jälkeen kävimme Suomen ensimmäisessä pronssivalimossa, joka on nykyään kahvila.
 Museoon mennessämme, sekä sieltä lähtiessämme, kävimme katsomassa Kari - paviljongin, jossa oli useita Kari Suomalaisen pilapiirroksia.
 Pois kävellessämme tusin suurta kunnioitusta. Ihailua tätä taiteiljasukua kohtaan, joka omalla tavallaan on jättänyt Suomen historiaan niin suuren jäljen. 
Olin vaikuttunut näkemästäni.